Skip to main content
Etusivu » Vastuullinen kuluttaja » Kiinnostus luomua kohtaan vakaassa kasvussa
Luomu

Kiinnostus luomua kohtaan vakaassa kasvussa

Kuva: Pexels

Kuluttajat kokevat luomua ostaessaan saavuttavansa yhdellä teolla monta hyvää asiaa. Tuotteissa kiinnostaa ennen kaikkea niiden terveellisyys, puhtaus ja maku. Maamme kokonaispeltoalasta on luomuviljeltyä 9,9 % ja määrä kasvaa koko ajan, kertoo toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila Pro Luomu ry:stä.

– Toki kirittävääkin meillä on, sillä tavoitteena on, että vuonna 2020 peltoalasta viidennes on luomua.

Kiinnostusta luomuviljellyn peltoalan lisäämiseen on. Luomutuotantoon siirtymisen haasteet vaihtelevat tuotantoaloittain: kotieläintuotannossa siirtymä edellyttää usein uusien tuotantotilojen rakentamista, mikä luonnollisesti nostaa kustannuksia joskus korkeallekin. Erityisesti sika- ja siipikarjatiloilla tuotantotilat eroavat tavanomaisista eläinsuojista huomattavan paljon ja siten kasvattavat investointitarvetta.

Kottila muistuttaa, että myös osaamisen investoinnit on otettava huomioon:

– Luomuviljelyyn ei voi siirtyä vain jättämällä väkilannoitteet ja torjunta-aineet pois. On opeteltava tuntemaan peltomaan kunto ja rikkakasvit siten, että viljely onnistuu muilla keinoin kuin mihin on aiemmin totuttu. Kun keinot ovat rajalliset, syntyy myös uusia, fiksuja viljelymenetelmiä. Uuden oppiminen tekee luomuviljelystä monen tuottajan mielestä mielenkiintoista.

– Kannattavuuskirjanpidon mukaan luomutuotanto on myös taloudellisesti kannattavampaa kuin perinteinen maataloustuotanto, toteaa Kottila.

– Kannattavuus johtuu paljolti siitä, että tilanpidossa tarvittavien ostopäätösten hintavaihtelut eivät vaikuta luomussa niin voimakkaasti, koska esimerkiksi väkilannoitteita ei osteta.

On opeteltava tuntemaan peltomaan kunto ja rikkakasvit siten, että viljely onnistuu muilla keinoin kuin mihin on aiemmin totuttu. Kuva: Pexels

Laatu menee hinnan edelle

– Kiinnostus ja ostohalut luomua kohtaan ovat meillä hyvässä jamassa, toteaa Kottila.

– Luomuelintarvikkeiden markkinaosuudessa me hieman häviämme esimerkiksi muille Pohjoismaille, mutta on huomattavaa, että aiempina vuosina saavutettu ostohalukkuus ei ole juurikaan hiipunut taantuman aikana.

Kottilan mukaan tämä kertoo siitä, että hintaa enemmän vaakakupissa painavat muut arvot.

– Luomutuotteiden puhtaus, jonka moni yhdistää myös terveellisyyteen, nousee aina esille käyttäjien arvomaailmaa tutkittaessa, hän kertoo.

– Suuri osa käyttäjistä on lapsiperheitä ja luomutuotteiden ostamisen taustalla on ajatus, että lapsille halutaan tarjota parasta.

– Mielikuva luomutuotteiden kalleudesta voi toisaalta olla ostamisen este, mutta tarkkaavainen kuluttaja on jo huomannut, että luomutuotteiden hinnat ovat viime aikoina lähestyneet tavanomaisilla menetelmillä tuotettujen elintarvikkeiden hintoja. Kyse on osittain vanhentuneista käsityksistä, vakuuttaa Kottila.

Myös parempi maku mainitaan arvotutkimuksissa säännöllisesti. Luomutuotteiden käyttäjät kokevatkin saavansa luomun myötä monta etua samanaikaisesti.

Lue myös: Luomu on luonnollisinta ruokaa

Next article