Etusivu » Turvallisuus » Jussi Vatanen Koskelan saappaissa
Inspiraatio

Jussi Vatanen Koskelan saappaissa

Jussi Vatanen
Jussi Vatanen
Koskela (Jussi Vatanen). Kuva: Juuli Aschan © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Syksyn suurimpia puheenaiheita on ollut uusi Tuntematon sotilas -elokuva. Aku Louhimiehen ohjaus tuo henkilöhahmot ja suomalaisen luonnon hyvin lähelle ja antaa tilaa yksityiskohdille näyttäen samalla sodan mielettömyyden.

Näyttelijä Jussi Vatanen on suurelle yleisölle tuttu komediarooleista erityisesti televisiossa. Millaista elokuvanteko oli ja millaista oli astua Vilho Koskelan saappaisiin?

− Kun pyyntö koekuvauksiin tuli, näin mikä intohimo ja kunnianhimo tekijöillä oli aihetta kohtaan. On vaikea uskoa, että kukaan muu olisi voinut tehdä sen yhtä hyvin kuin Aku.

Vatanen arveli jo etukäteen, että roolina voisi olla Koskela.

Meillä on taipumus niputtaa yhteen stereotyyppinen joukko nimeltä sotaveteraanit.

− Se on hieno rooli suomalaiselle miesnäyttelijälle. Saa kiittää hyvää tuuriaan, että elokuva tehtiin juuri nyt, viisi vuotta aiemmin ei ehkä olisi pyydetty. Louhimiehen leffoissa on näyttelijän turvallista olla, kuten Rokkaa näytellyt Eero Aho on joskus sanonut.

Vataselle Tuntematon oli teoksena läheinen ja tuttu. Erityisesti Risto Tuorilan esittämä Koskela Rauni Mollbergin ohjauksessa oli tehnyt aikoinaan pikkupoikaan vaikutuksen.

Miten valmistauduit rooliin?

− Perehdyin huolella käsikirjoitukseen ja luin Sotaromaania. Olen myös jonkinlainen historianharrastaja eli sotahistorian teoksia, elämäkertoja ja sodassa olleiden muistelmia on tullut käytyä läpi muutenkin. Pari vuotta sitten luin sattumalta myös Linnan Täällä pohjantähden alla -teokset.

Sodasta on edelleen tarve puhua

Vatanen kertoo, että kuvausprosessi oli poikkeuksellinen, sillä ohjaajan kanssa oli sovittu etukäteen, että he viettävät kuvaukset yhdessä maastossa. Kuvauspäiviä oli kokonaisuudessaan 80, ja Vatanen oli mukana 60:ssä.

− En ole koskaan ollut mukana elokuvassa, jossa itsellä olisi näin paljon kuvauspäiviä. Olihan se vähän ”leirikoulumainen” tilanne. Elettiin tiiviisti yhdessä, ja kuvausten jälkeen oli vielä mahdollisuus pohtia sotaa ja sotilaan näyttelemistä muiden kanssa. Oma roolihenkilö tuli todella tutuksi, ja pääsi syventämään työtä. Se oli samalla myös fyysisesti rankkaa.

Elokuvassa vaikutuksen tekee näyttelijäntyö – nämä ovat kokonaisia ihmisiä, jotka suhtautuvat eri tavoin ääritilanteeseen, johon he joutuvat.

− Me saimme koulutuksellista tukea myös Puolustusvoimilta. Taistelutilanteessa on päällä hirvittävä stressitila, ja keho voi tuntua irrationaaliselta. Kukin reagoi siihen omalla tavallaan, jota ei voi etukäteen tietää. Jotkut pystyvät toimimaan ja olemaan tyynenä kuten Koskela, johon luotetaan. Sotien veteraaneja on tällä hetkellä elossa noin 15 000, ja keski-ikä on 93 vuotta.

Lue myös: Puolustusvoimat vaalii kansallista turvallisuutta joka päivä

− Meillä on taipumus niputtaa yhteen stereotyyppinen joukko nimeltä sotaveteraanit. On erilaisia ihmisiä, jotka olivat samaan aikaan sodassa, ja heillä kaikilla on oma kokemuksensa siitä. Jatkosodan päättymisestä on jo yli 70 vuotta, mutta sota koetaan edelleen voimakkaasti. Nyt noin nelikymppisillä on voinut vielä olla henkilökohtainen kontakti sota-aikana eläneisiin sukulaisiin.

− Elokuvan myötä olen huomannut, että monella on ollut tarve puhua näistä asioista, vaikka suomalaisissa kodeissa ja perheissä sodasta on harvoin keskusteltu.

Itsenäisyyspäivänä Vatanen suunnittelee käyvänsä Hietaniemen hautausmaalla katsomassa kynttilämerta.

− Itsenäisyys on tärkeä asia. Hienoa on myös se, kuinka Suomen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla on otettu huomioon niitä, jotka tekevät nyt pyyteetöntä vapaaehtoistyötä tämän maan eteen.

Next article