Etusivu » Vesillä » Parasta purjehduksessa on kilpaileminen ja tiukat tilanteet
Purjehtiminen

Parasta purjehduksessa on kilpaileminen ja tiukat tilanteet

Kaarle Tapper
Kaarle Tapper
Kaarle Tapper. Kuva: Sailing Team Finland

Laser standard -luokassa purjehtivalle Kaarle Tapperille kuuluu hyvää: treenikausi on parhaillaan käynnissä, mikä tarkoittaa paljon purjehdus- ja fysiikkaharjoittelua, myös mentaalipuoli on työn alla. Mitä kausi pitää sisällään?

− Harjoittelemme talvella enimmäkseen Espanjassa ja Portugalissa. Tammikuun lopussa pääsen Miamin maailmancupissa testaamaan tasoni. Varsinainen kilpailukausi alkaa keväällä Mallorcalta jatkuen Hyersin maailmancupiin ja toukokuussa EM-kisoihin Ranskan La Rochelleen. Sitten siirrytään harjoittelemaan Tanskaan, jossa purjehditaan 2018 MM-kisat ja jaetaan maapaikkoja olympialaisiin. MM-kisojen jälkeen matkaan vielä harjoitusleirille tuleville olympiavesille Tokioon.

Millaisia pitkän tähtäimen tavoitteita sinulla on?

− Haluan kehittyä urheilijana ja purjehtijana. Tavoitteenani on päästä mitalipurjehduksiin maailmancup-kilpailuissa ja MM-kisoissa ja menestyä Olympialaisissa. Urheilun ulkopuolella tavoitteenani on valmistua kauppatieteiden maisteriksi. Opiskelen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa, joka on hyvää vastapainoa purjehdukselle. Siviiliura on purjehdusuran jälkeen minulle tärkeä asia.

Purjehduksen ja fysiikkatreenien ohessa Tapper käy kavereiden kanssa pelailemassa erilaisia pallopelejä aina sulkapallosta jääkiekkoon.

− Talvisin, jos jää aikaa, harrastan myös alppihiihtoa. Viime vuosina tosin montaa laskua ei ole ehtinyt kertymään.

Purjehduksen lisäksi tarvitaan monipuolista liikuntaa ja urheilua ympäri vuoden.

Purjehtimisessa kaikkein parasta Tapperin mielestä on kilpaileminen ja tiukat tilanteet. Myös kova tuuli ja iso aallokko ovat jokaisen purjehtijan unelmaolosuhteet, hän sanoo.  

Huipulle pääsyyn tarvitaan periksiantamattomuutta ja motivaatiota.

− Treenaamisesta pitää nauttia. Tietenkin halu voittaa, sinnikkyys, määrätietoisuus, nöyryys sekä halu oppia uutta ovat urheilijalle tärkeitä ominaisuuksia. Lisäksi fyysisten ominaisuuksien tulee olla kunnossa.

Jotta suomalainen purjehdus nousee, lisää nuoria pitää saada jatkamaan junnuluokkien jälkeen.

− Purjehduksen lisäksi tarvitaan monipuolista liikuntaa ja urheilua ympäri vuoden sekä mahdollisuus yhdistää koulunkäynti ja urheilu. Optimistijolla on hyvä vene lapsille, mutta kasvaessa veneluokkaa kannattaa vaihtaa ajoissa, jotta motivaatio säilyy ja nuoret saavat lisää haastetta – malttia silti kilpailemiseen ja kansainvälisiin kilpailuihin, jotta kiinnostus säilyisi junioriluokkien jälkeenkin. Oikean veneluokan valinta on tärkeää, ja siinä seura ja lajiliitto voisivat ottaa isompaa roolia. Laadukas valmennus nuorille on ensiarvoisen tärkeää.

Lue myös: Hjallis Harkimo: Valtamerellä yksin purjehtiessa asiat asettuvat mittakaavaan

Next article