Etusivu » Turvallisuus » Ehjänä perille
Liikenneturvallisuus

Ehjänä perille

liikenneturva-turvallisesti-liikenteessa-talvella
liikenneturva-turvallisesti-liikenteessa-talvella
Talviajalla liikenneturvallisuutta edistetään muun muassa viranomaispäätöksellä alennetuilla nopeusrajoituksilla. Kuvat: Unsplash ja Nina Mönkkönen / Liikenneturva

Anna-Liisa Tarvainen

toimitusjohtaja, Liikenneturva

Liikkumisen tavoitteena on päästä ehjänä paikasta toiseen. Liukkailla ja pimeillä talvisäillä tämän tavoitteen toteutuminen ja onnettomuuksien ennaltaehkäiseminen kysyy ennakointia, tarkkaavaisuutta, läsnäoloa ja kanssaliikkujia kunnioittavaa liikennekulttuuria.

Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen korostaa ennakoinnin merkitystä liikenneturvallisuuden edistämisessä.

– Liikkui matkan sitten kävellen, pyörällä tai autolla, paras tapa ehkäistä tapaturmia ja huolehtia omasta sekä muiden liikenteessä olevien turvallisuudesta on selvittää ennen matkantekoa sääolosuhteet ja varautua matkaan niiden mukaisesti. Jos lunta tupruttaa ja keli on liukas, tutunkin asiointimatkan taittamiseen on syytä varata enemmän aikaa.

– Ajankäytön lisäksi ennakointiin kuuluu oikeanlainen varustus. Liukkaalla säällä kävelijöille liukuesteet ja pyöräilijöille nastarenkaat, pimeällä heijastimet takkeihin ja laukkuihin. Autoilijoiden tulisi muistaa varata aikaa riittävästi auton lasien raaputtamiseen ja lumen puhdistamiseen, Tarvainen listaa.

Talviajalla liikenneturvallisuutta edistetään myös viranomaispäätöksellä alennetuilla nopeusrajoituksilla.

– Maanteillä nopeusrajoituksia on säännönmukaisesti laskettu talviajaksi satasesta kahdeksaankymppiin. Toisinaan tätä kuulee kritisoitavan, mutta rajoitukselle on kyllä paikkansa. Vaikka tiet olisivat sulia, maltillisemmalla nopeudella voidaan vähentää ratkaisevasti muun muassa hirvieläinonnettomuuksien riskiä pimeään aikaan. Erityisesti peurakolarit ovat lisääntyneet merkittävästi, Tarvainen kertoo.

Aivot eivät multitaskaa

Ennakoinnin rinnalla Tarvainen korostaa tarkkaavaisuuden ja läsnäolon merkitystä liikenteessä. Säällä kuin säällä.

Someviestien lähettelylle ei jää tilaa, kun oman ajamisen lisäksi on oltava valppaana muiden liikkujien varalta.

– Ihminen ei pysty tekemään yhtä aikaa kahta keskittymistä vaativaa asiaa, tämä on täysin tutkittu tosiasia. Kädet tulisi pitää ratissa ja katse keskittyneesti liikenteessä. Someviestien lähettelylle ei jää tilaa, kun oman ajamisen lisäksi on oltava valppaana muiden liikkujien varalta. Eli älypuhelimet äänettömälle ja näyttö alaspäin, ettei se syö reagointinopeutta mahdollisissa vaaratilanteissa, Tarvainen kannustaa.

Tunteet, tavat ja tulkinnat hallintaan

Liikenneturvallisuutta edistetään myös suvaitsevaa liikennekulttuuria kehittämällä.

– Jokaisella on oikeus liikkumiseen iästä ja kulkuneuvosta riippumatta. Niillä kyvyillä ja taidoilla, joita ihmisellä on. Tämä tuo liikenteeseen monenlaista kulkijaa, ja näistä jokainen tulisi osata huomioida. Osa matkaa ensimmäisiä itsenäisiä kilometrejään, toisella on mittarissa satoja tuhansia ja toinen vetää viimeisiään rajoittuneilla voimilla. Olisi hienoa, ettei liikenteessä oltaisi niin itsekkäitä, vaan osattaisi huomata ihmisten eri lähtökohdat, Tarvainen herättelee.

Lue myös: Muutosten vuosi tieliikenteessä

Turvallisuus paranee, kun on valmis tekemään pieniä muutoksia tapoihinsa, tunteitaan voi opetella hallitsemaan ja muiden kulkijoiden toimintaa kannattaa tulkita ymmärtäväisesti.

– Ajoissa lähtemällä ehkäistään paniikki, ja hermostumisen sijaan kannattaa tyynnytellä itseään, jos jotain yllättävää liikenteessä tapahtuu, Tarvainen vinkkaa.

Next article