Skip to main content
Etusivu » Koulu » Digitalisaatio vahvistaa oppimisen yhdenvertaisuutta
Koulu

Digitalisaatio vahvistaa oppimisen yhdenvertaisuutta

Digitalisaatiolla edistetään kaikkien yhdenvertaisia mahdollisuuksia oppia ja kehittyä. Kuva: Getty Images

Päivi Leppänen

opetusneuvos

Opetushallitus

Koulu on lapsille ja nuorille turvallinen ympäristö harjoitella elämässä tarvittavia digitaalisia taitoja. Digitaalisten palvelujen avulla voidaan opetussuunnitelman mukaisesti tukea oppijoiden yksilöllisiä tarpeita osana yhteisöä.

– Koulussa harjoitellaan digitaitoja monipuolisesti. Yksi tärkeä harjoiteltava taito on kriittinen lukutaito, esimerkiksi digitaalisten sisältöjen luotettavuuden arviointi ja disinformaation tunnistaminen. Tekoälyn aikakaudella kriittisen ajattelun merkitys kasvaa entisestään, kertoo opetusneuvos Päivi Leppänen.

Opetus hyötyy digitalisaatiosta monin tavoin. Digitalisaatiolla edistetään kaikkien yhdenvertaisia mahdollisuuksia oppia ja kehittyä. Tutkimuksella on koulujen digitalisaation tukemisessa merkittävä rooli. Digitalisaation vaikutuksia oppimiseen on tutkinut muun muassa yliopistojen DigiVOO-hanke.

– On hyvä erottaa keskustelu työrauhasta ja digilaitteiden käytöstä oppimisessa. On tärkeää puhua avoimesti sovellusten koukuttavuudesta sekä siitä, että oppiminen edellyttää keskittymistä ja sinnikkyyttä. Lapsia ja nuoria tulee tukea, ei syyllistää, Leppänen tähdentää.

– On koko yhteiskunnan etu, että lapset ja nuoret ovat aktiivisia ja osaavia yhteiskunnan jäseniä. Esimerkiksi ymmärrys digitaalisten palvelujen keräämästä datasta ja sen vaikutuksista on tärkeää. Samoin on myös kyberturvallisuuden ymmärtäminen, muistuttaa Leppänen.

Opettajan työn mielekkyys kasvaa

Digitaalisten työkalujen ja analytiikan avulla opettajat voivat seurata oppijoiden edistymistä ja tarjota yksilöllistä tukea ja ohjausta. Esimerkiksi mahdollisuus kuunnella tai lukea kirja omalla äidinkielellä voi innostaa oppijoita lukuharrastuksen pariin. Digitaaliset palvelut eivät vain tarjoa tasa-arvoisia oppimisen mahdollisuuksia, vaan myös konkreettisesti vapauttavat opettajan aikaa oppimisen kannalta keskeisiin asioihin, kuten vuorovaikutukseen oppilaiden kanssa.

– Kouluissa luodaan digitaalisen sivistyksen perusta. Digitaalisella sivistyksellä rakennamme luottamukseen perustuvaa, kaikille turvallista yhteiskuntaa. Visiomme on, että Suomi on maailman johtava kestävän digitalisaation kehittäjä ja hyödyntäjä kasvatuksessa ja koulutuksessa, Leppänen painottaa.

Next article