Skip to main content
Etusivu » Matkailu » Metsäretken resepti: puukko, pasta ja pannukahvi
Inspiraatio

Metsäretken resepti: puukko, pasta ja pannukahvi

Mannisen suosikkikohteisiin kuuluvat Espoon Nuuksio, Sipoonkorpi ja Kouvolan Repovesi. Kuva: Metsästäjäliitto

Parhaat retket syntyvät hyvästä suunnittelusta, mutkattomista resepteistä ja yhdessä jaetuista hetkistä.

– Alkuun pääsee tulentekovälineillä ja puukolla. Ne riittävät makkaranpaistoon, mutta retkikeittimellä ja pannulla saa tehtyä jo kokonaisia aterioita. Myös halsteri on hyvä varuste. Olen tehnyt pitsaa valurautapannulla Liesjärven kansallispuistossa. Ensin paistoin pohjaa kevyesti toiselta puolelta, sitten enemmän toiselta. Vähemmän paistettu puoli jäi tulen puolelle, päälle tomaattikastiketta, juustoraastetta, punasipulia, mozzarellapalloja, kuivalihaa ja rucolaa. Oli todella hyvää, metsäkokki Tommi Manninen muistelee.

Mannisen suosikkikohteisiin Etelä-Suomessa kuuluvat Espoon Nuuksio, Sipoonkorpi ja Kouvolan Repovesi.

– Oma sielunmaisemani on Lappi, erityisesti tammi–helmikuussa kunnon pakkasilla, kun tuuli ei puhalla, metsä on seesteinen ja hiljainen ja lumi narskuu jalkojen alla. Silloin tuli tuo turvaa, lämpöä ja mahdollisuuden ruoanlaittoon, tunnelmoi Manninen.

– Mutta kun kaikki on jäässä, yksinkertainen on kaunista. Olen nähnyt miten 15 asteen pakkasessa tehdään poronkäristystä puolukkahillolla ja muusilla. No me söimme vieressä hernekeittoa sinapilla ja meetvurstileipiä. Aina ei tarvitse kikkailla, Manninen jatkaa.

TikTok-pastaa tehdään myös tulilla

Leirielämässä tärkeintä on pysyä lämpimänä ja kuivana. Kotona voi rakentaa valmiiksi sopivia välipalapusseja, joissa on rivi suklaata, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Pussipastat ovat hyviä pohjia, joita voi tuunata vaikkapa parsakaalilla, vuolukanalla ja juustolla. Kun pannulla paistaa nuudeleiden seuraksi kevätsipulia, porkkanaa ja paprikaa sekä lisää seesamiöljyä ja soijaa, nostaa se annoksen aivan uudelle tasolle.

– Kaikki lähtee suunnittelusta. Ensin katsotaan reitti ja olosuhteet, sitten ruokailut – ja vasta sen jälkeen päätetään, miten ruoanlaitto toteutetaan käytännössä. Varma valinta on niin kutsuttu TikTok-pasta, jossa paistetaan pekonit, keitetään pasta, sekoitetaan crème fraîche ja pesto keskenään, viipaloidaan kirsikkatomaatit, mozzarellapalat ja pinaatit. Sitten vaan sekoitetaan kaikki ja ääntä kohti. Se on törkeän hyvää, Manninen lupaa.

Ja pannukahvin Manninen juo metsässä mustana.

Next article