Etusivu » Vesillä » Veneilijä – huomioi laivaväylät
Turvallisuus vesillä

Veneilijä – huomioi laivaväylät

laivaväylät
laivaväylät
Kuva: Unsplash

Miten veneilijä voi välttyä vaaratilanteilta liikkuessaan aluevesillä, alueluotsivanhin Jukka Ketonen?

Veneilijöiden kannattaa muistaa, että kaikki Suomen rannikkoalueet ovat ahtaita kulkuväyliä eli veneilijöiden on väistettävä laivoja. Usein esimerkiksi purjeveneilijät ajattelevat olevansa rannikkoalueellakin avomerellä, mutta laivan näkökulmasta liikutaan ahtailla kulkuväylillä. Laivat eivät siis voi käytännössä väistää purjeveneitä. 

‒ Luotsien toivomuksena onkin se, että veneilijät ymmärtäisivät tutustua laivaväyliin eli siihen, miten laivat niillä liikkuvat. Näin on mahdollista ennakoida ja välttää läheltä piti -tilanteita, eikä esimerkiksi käännetä venettä samaan suuntaan käännöstä tekevän risteilijän kanssa tai ohiteta laivoja leikkaavalla kurssilla laivan keulan edestä.          

‒ Vaikka veneilijästä näyttääkin siltä, että tilaa on riittävästi, on katsantokanta laivasta käsin aivan toinen. Veneilijät eivät välttämättä ymmärrä, miten isoja massoja laivat ovat ja miten hankala niillä on tehdä väistöliikkeitä. Iso risteilijä tai tankkeri saattaa vaatia useita kilometrejä ennen kuin sen saa pysäytettyä.

Usein kyse on puhtaasti ajattelemattomuudesta.

Toinen syy voi olla myös se, että veneiden koot ovat kasvaneet, mutta veneilytaidot eivät välttämättä ole riittävän hyvällä tasolla.

Next article