Skip to main content
Etusivu » Talous » Vuoden Sijoittaja 2019 Julia Thurén: “Salkku kertoo sijoittajan arvoista”
Sijoittaminen

Vuoden Sijoittaja 2019 Julia Thurén: ”Salkku kertoo sijoittajan arvoista”

vuoden-sijoittaja-julia-thuren-juliaihminen
vuoden-sijoittaja-julia-thuren-juliaihminen
Kuvat: Kaisu Jouppi

Yrityksen toiminnan vastuullisuus kiinnostaa monia sijoittajia, ainakin periaatteessa. Entä kuinka vastuullisuus painaa vaakakupissa, jos etsinnässä on myös hyvin tuottava sijoituskohde?

Sijoittaja voi etsiä maksimaalisia tuottoja isolla riskillä, suosia matalan riskin kohteita pienemmillä tuotto-odotuksilla, odottaa passiivisesti, pitkäjänteisesti, lyhyen tai pitkän aikavälin tähtäimellä. Oli sijoitusideologia mikä tahansa, salkku ja sen sisältö kertoo kantajastaan. Sijoittaminen on euroja, mutta myös arvoja.

Vuoden Sijoittaja 2019 -tittelin saanut bloggari ja toimittaja Julia Thurén tunnistaa itsensä tarkkailijaksi ja pitkän tähtäimen sijoittajaksi, joka ei ota suuria riskejä isoilla summilla. Liikkeelle lähdettiin pienin tunnustelevin askelin.

– Aloin perehtyä sijoittamiseen viitisen vuotta sitten asunnon myynnin yhteydessä. Mietin tuolloin, että ehkäpä sitä voisi säästää muuallekin kuin vain neliöihin. Kokemusta minulla ei siis ollut lainkaan, kiinnostusta kyllä.

– Ryhdyin sijoittajaksi helpoimman kautta eli indeksirahaston kuukausisäästäjäksi sukulaiselta saamani vinkin pohjalta. Aloin oppia rahan käyttäytymisestä ja sen toiminta alkoi kiinnostaa yhä syvemmin. Ensimmäinen vuosi meni tarkkaillessa ja sijoittamiseen tutustumisessa. Vuoden jälkeen ostin kaksi Koneen osaketta, Thurén nauraa.

Vastikään Kaikki rahasta -kirjan julkaissut Thurén uskookin sijoittamisen porttiteoriaan: Kun omaa rahaa on kiinni sijoituksissa, kiinnostus herää ja aiheeseen alkaa perehtyä kunnolla. Uskallus kasvaa tiedon myötä.

Bloggari ja toimittaja Julia Thurén on vastikään julkaissut Kaikki rahasta -kirjan. – Aloin ymmärtää, että rahalla voi tehdä muutakin kuin vain rahaa itselleen. Kuvat: Kaisu Jouppi

Rahalla voi tehdä paljon hyvää

Vastuullisuus tuli kuvioihin muutama vuosi sitten, kun Thurén alkoi saada bloginsa kommentteihin aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja kommentteja sijoituspäätösten eettisyydestä. Thurénin mukaan vastuullisesta sijoittamisesta on kasvamassa iso trendi, erityisesti nyt ilmastomuutokseen heräämisen kautta.

– Aloin ymmärtää, että rahalla voi tehdä muutakin kuin vain rahaa itselleen. En halua sijoittaa esimerkiksi kivihiileen ja rahastaa planeetan tuhoamisella. Olen kiinnostunut muun muassa yhtiöistä, jotka ovat varautuneet ilmastomuutokseen tai ehkäisevät sitä innovaatioillaan.

– Vastuullisuuden selvittäminen on todella monimutkaista, mutta pyrin selvittämään, aiheuttaako yritys enemmän hyvää kuin pahaa, Thurén kiteyttää.

Lue myös: Cary Krosinsky: Vastuullisen sijoittamisen katseet kääntyvät Kiinaan

Entäpä tuoton ja vastuullisuuden suhde? Joutuuko vastuullisuus edellä etenevä sijoittaja luopumaan suurien tuottojen tavoittelusta?

– Sijoitushorisonttini on hyvin pitkällä, joten kurssien päivittäiset liikkeet eivät vaikuta toimintaani. En myy aktiivisesti sijoituksiani, Thurén sanoo.

– Haluan sijoittaa yhtiöihin, jotka ovat olemassa vielä vuosikymmenten päästä. Näenkin, että vain vastuullisesti toimivat yritykset pysyvät pystyssä ja tämän lisäksi loppujen lopuksi tulevat tuottamaan parhaiten. Uskon siis, ettei valintaa tuoton tai vastuullisuuden suhteen tarvitse erikseen tehdä.

Julia Thurén

Vuoden Sijoittaja 2019, bloggari, tietokirjailija

Next article