Etusivu » Koti ja sisustus » Joululahja on mietinnän paikka
Joulu

Joululahja on mietinnän paikka

Tärkeää on miettiä lahjansaajan mieltymyksiä ja millaisia ominaisuuksia halutaan vahvistaa. Kuvat: Pexels

On aattoaamu ja lahjoja hankkimatta. Mitä sille pienelle keksisi? Ryntäät kauppaan ja huomaat viimeisimmän härpäkkeen. Taitaa olla vanhemmille tarkoitettu, mutta sehän on fiksu tenava. Pakettiin. Näin se ei saa mennä vaan joululahja on mietinnän paikka.

Lapselle annettu lahja on paneutumista vaativa täsmähankinta, parhaimmillaan enemmän kuin vain tavara. Se voi olla alku pysyvälle muistolle ja siteelle. Sillä lahjalla on aina antaja ja saaja.

Ajatuksella annettu lahja ilahduttaa myös antajaa.

Ehkä siitä löytyykin nykyjoulun tärkein sanoma. Kun aika on kortilla ja maailmaan mahtuu yksinäisyyttä, niin joulu korostaa yhteisöllisyyttä, kokoontumista keitaalle keskelle arjen aavikkoa.

Sitä korostaa myös Kirsi Ketelimäki, Tevella Oy:n myyntipäällikkö ja Suomen Leluyhdistyksen työryhmän jäsen, vuosien kokemuksella. Ja antaa lahjavinkin.

– Yksi lähtökohta on yhteinen tekeminen. On arvokasta, jos löytyy asia, jonka ympärillä ihmiset rauhoittuvat, viihtyvät ja aktivoituvat – myös joulun jälkeen ja yhä uudestaan. Hyvän lahjan elinkaari kantaa. Sikäli lautapelit ovat oivia ideoita. Ne periytyvät sukupolvelta toiselle, jolloin mukana on myös nostalgiaa. Lautapelien suosio on kasvussa, ehkä se on tavallaan vastapainoa kaiken teknistymiselle.

Parhaimmillaan pelit tarjoavat kasvun eväitä, lähtien väreistä ja numeroista. Niiden myötä voi myös ryhmässä harjoitella voittamista ja häviämistä, kun pelataan esimerkiksi korppia tai nallea vastaan. Kännykkä- ja tietokonepelejä Ketelimäki ei silti tuomitse. Ne ovat tätä päivää ja monet ovat niihin jo varhain luonnollisesti kasvaneet.

Osuva lahja lapselle

Olennaista on kuitenkin huomioida saajan ikä ja temperamentti. Ketelimäki painottaakin ikäsuositusten seuraamista. Turhaan niitä ei ole asetettu. Taustalla on pitkä kehitystyö ja ryhmätestaukset psykologeineen.

– Valitettavan usein aikuinen kokee lapsen niin kehittyneeksi, että haluaa ostaa esimerkiksi 3-vuotiaalle yli 6-vuotiaille soveltuvan pelin. Sitten liian vaikea peli jää hyllyyn pölyttymään. Pahimmillaan lapsen mielenkiinto pelaamisiin voi lopahtaa kehitykseen sopimattoman pelin seurauksena, Ketelimäki kiteyttää.

Hieman unohdettu seikka on kiinnostusten ja ominaisuuksien huomiointi.

– Tärkeää on miettiä lahjansaajan mieltymyksiä ja millaisia ominaisuuksia halutaan vahvistaa. Jos lapsi on vilkas, hieman hidastempoisempi peli voi toimia. Lapsi rauhoittuu, kun pelaaminen tempaa mukaansa. Jos hän on rauhallinen, toiminnallisemmat ja nopeammat pelit on koettu hyviksi aktivoijiksi.

Lahjan hankintaan pätevät samat periaatteet kuin muuhunkin kuluttamiseen: laatu ennen määrää, kestävä kehitys ennen kertakäyttöisyyttä. Lasten kohdalla turvallisuus on tietenkin prioriteetti.

– Pakkauksessa pitää olla CE-merkintä, valmistajan ja maahantuojan tiedot, varoitukset suomeksi ja ruotsiksi ja tieto pakkauksen kierrätettävyydestä, listaa Ketelimäki ja antaa varoituksen sanan.

– Ulkomaisista verkkokaupoista tilattaessa turvallisuusriskit ovat suurempia. Vaikka hinta houkuttelee, tuotteiden turvallisuus ja laatu eivät aina täytä lainvaatimia kriteereitä.

Next article