Etusivu » Lemmikit » Oikealla ravinnolla ja riittävällä liikunnalla lemmikin paino säilyy ihanteellisena
Lemmikin ruokavalio

Oikealla ravinnolla ja riittävällä liikunnalla lemmikin paino säilyy ihanteellisena

Kuva: Adobe Stock

Yhä useampi kissa tai koira on ylipainoinen. Terveellisen painon säilyttäminen kissalla ja koiralla on niiden elämän laadun kannalta yksi oleellisista tekijöistä.

Ihannepainossa pysyminen ei aina ole kuitenkaan helppoa. Koira ja kissa on lihansyöjiä, siksi niiden ravinnon tulee olla lihaisaa. Ravinnon sisältämän kalorimäärän on vastattava eläimen kokoa ja päivittäistä energian kulutusta. Koiran ja kissan aktiivisuus, elämänlaatu, ikä ja sukupuoli vaikuttavat energian kulutukseen.

Tutkimusten mukaan noin 40 prosenttia koirista ja kissoista ovat ylipainoisia tai lihavia. Joillekin koiraroduille painon kertyminen on ominaisempaa kuin toisille. Helposti ylipainoa saavia rotuja ovat esimerkiksi labradorinnoutaja, ja jotkut spanielit. Riski ylipainoon kasvaa iän karttuessa. Lisäksi sukupuoli voi vaikuttaa painon lisääntymiseen niin, että nartut ja kastroidut koirat ovat alttiimpia ylipainolle kuin kastroimattomat urokset.

Painoa tulee tarkkailla jatkuvasti, ettei lemmikin lihavuus pian yllätä

Lemmikin painonhallinnassa on huomioitava monia tekijöitä, ja siksi omistajat saattavat kokea sen työläänä ja haasteellisena. Jotta lemmikki voi säilyä terveenä ja hyvä kuntoisena sekä nauttia elämästään, kannattaa vaiva kuitenkin nähdä.

Pitkin päivää annettavat makupalat muodostavat helposti määrältään jo yhden pienikokoisen lemmikin ruoka-annoksen.

Omistaja voi ylisyöttää lemmikkiään myös huomaamattaan antamalla pieniä välipaloja ”aina silloin tällöin”. Pitkin päivää annettavat makupalat muodostavat helposti määrältään jo yhden pienikokoisen lemmikin ruoka-annoksen. Jos makupaloja annetaan paljon, esimerkiksi koulutuksen yhteydessä, on vastaava määrä muistettava vähentää ruoka-annoksesta.

Kuivaruoka sisältää runsaasti kaloreita, siksi sen usein ajatellaan olevan ylipainoa helposti aiheuttava ravinto.  Tästä ei kuitenkaan ole riittävästi tutkimustietoa. Painonhallinnan kannalta on tärkeintä huolehtia, ettei tarvittava kalorimäärä ylity. Tyypillisesti 100 grammaa kuivaravintoa sisältää 350-450 kcal, ja sama määrä kosteaa ruokaa vain 80-100 kcal. Kostean ruoan energiatiheys on siten noin 25 prosenttia alhaisempi kuin kuivaravinnon.

Lue myös: Kissa on ehdoton lihansyöjä

Esimerkiksi noin kolme kiloa painavat pienet koirarodut tarvitsevat vain 250 kcal päivässä, ja noin 65 kiloa painavat rodut lähes 10 -kertaisen määrän, noin 2175 kcal päivässä.

Koirien vatsaan mahtuu hurja määrä ruokaa, siksi ne itse osaavat vain harvoin lopettaa syömisen ja jatkavat kunnes ruokakuppi on tyhjä. Niille koirille, joilla on erityisen hyvä ruokahalu, voi osan kuivaravinnosta korvata kostealla ravinnolla, jolloin syötävä määrä on isompi, mutta kalorimäärä pysyy samana.

Joillakin koirilla on erityisen hyvä ruokahalu, jolloin ne annoksensa hotkaistuaan katselevat ympärilleen sen näköisesti, olisiko ruokaa tarjolla lisää. Iso ruokahalu lisää kuitenkin koiran riskiä epäterveelliseen ylipainoon.

Lemmikkinsä painonhallinnan kanssa kamppaileva omistaja voi harkita myös sopivaa diettiruokaa eli erityistä vähäkalorista ruokaa. Diettiruoassa energiatiheys on matalampi  kuin normaalissa ruoassa, joten annoskokoa ei tarvitse pienentää.

Next article