Mökkipiha ja kotipuutarha ovat yhä merkityksellisempi osa arkea. Ne tuottavat ruokaa, tukevat luonnon monimuotoisuutta sekä tarjoavat kauneutta ja tilaa hengittää. Samalla pihan pitää olla helppohoitoinen.

– Puutarha saa olla villi ja leikkisä, istutukset saavat rönsyillä, hyötykasvit, kesäkukat, perennat, pensaat ja puut kasvavat sulassa sovussa. Tunnelma syntyy pienistä, ilahduttavista yksityiskohdista, valoista, koristeista ja monimuotoisista istutuksista sekä ruukuissa että puutarhassa. Puutarha on paikka, jossa saa kokeilla, erehtyä ja onnistua, kukin omalla tavallaan, muistuttaa Hankkija Oy:n hankintapäällikkö Outi Jokinen.
Puutarha ilman suorituspaineita
Oma piha, terassi tai parveke voi tuottaa muutakin kuin hyvää mieltä. Ruoan kasvattamisesta on uudelleen tullut osa huoltovarmuutta ja omavaraisuutta. Perunoiden, sipulien, juuresten ja vihannesten kasvattaminen kiinnostaa kuluttajia, samoin marja- ja hedelmäpuiden. Salaatit ja maustekasvit sopivat luontevasti kesäkeittiön läheisyyteen. Lavakaulukset ja suuret ruukut tekevät kasvattamisesta helppoa myös mökkioloissa.
Pölyttäjäkadon herättämä huoli näkyy kukkaniittyjen suosion kasvuna, sillä ne ovat sekä kauniita että edistävät luonnon monimuotoisuutta. Pitkään kukkivat perennat houkuttelevat pölyttäjiä ja tukevat marjojen ja hedelmien sadontuottoa. Ilmastoviisas puutarhuri suosii kotimaisiin oloihin jalostettuja lajeja, jotka pärjäävät vähäisemmällä hoidolla ja tuontikasveja paremmin Suomen vaihtelevissa sääoloissa.
– Kestävät kasvivalinnat ja kasvuvyöhykkeelle sopivat lajit tekevät pihasta huolettoman. Tällöin aikaa jää myös tärkeimpään eli puutarhasta nauttimiseen! Jokinen painottaa.

Kaikki tarvittava pihan ja puutarhan kasvuun!
Hankkijan palvelevista puutarhamyymälöistä sekä verkko-kaupasta