Skip to main content
Etusivu » Koti ja sisustus » Tutustu huolella kattoremonttisopimukseen
Kunnostaminen

Tutustu huolella kattoremonttisopimukseen

kattoremonttisopimukseen
kattoremonttisopimukseen
Keskeistä kattoremontin onnistumiselle on se, että remontti tehdään huolellisesti. Kuva: Getty Images

– Kattoremontin teettäjän on erittäin tärkeää tutustua tarjouksen sisältöön huolellisesti, sanoo Ruukin myyntipäällikkö Jukka Torpakko.

Tarjousvaiheessa on tiedettävä, mitä ja minkälaiselta yritykseltä ollaan tilaamassa. Päätös kannattaa tehdä harkiten.

– Jopa tuhansien eurojen hintaeroja saadaan aikaan esimerkiksi tarvikkeiden määriä vaihtamalla tai käyttämällä halvempia pinnoitteita. Moni ongelma onkin vältettävissä, jos kattoremontin tilaaja tutustuu urakkatarjouksen sisältöön hyvin ja pyrkii vertailemaan tarjouksia keskenään. On myös tärkeää varmistua siitä, että urakkatarjous ja allekirjoitettava sopimus ovat keskenään yhteneväiset ja työturvallisuusasioista on huolehdittu.

– Osalla toimijoista urakkasopimus ei ole yhteneväinen tarjouksen kanssa. Tällöin halvin tarjous voi mennä läpi puutteellisena, ja urakasta voi jäädä puuttumaan esimerkiksi Rakentamismääräyskokoelman osan F2 mukaiset lumiesteet tai sadevesijärjestelmä.

Huomioi laatu ja luotettavuus

Tarjouksessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten hyvin se soveltuu kyseiseen kohteeseen, tarjottujen tuotteiden laatuun sekä takuuaikoihin. Mitä pidemmän takuuajan valmistaja antaa, sitä kestävämmästä materiaalista on kyse. Ruukin neljä laatuluokkaa tekevät valinnasta helpon ja selkeän.

– Kattotuotteilla on oltava takuu, josta selviää, kuka vastaa ja miltä osin. Kaikilla luotettavilla kattotoimittajilla on takuupaperit, jotka on syytä liittää urakkasopimukseen, Torpakko sanoo ja jatkaa:

– Katto tehdään kymmeniksi vuosiksi. Siksi on hyvä miettiä, onko kattoremontin tekevä porukka vastaamassa työstään vaikkapa 15 vuoden kuluttua. Kiinnitä siis huomiota sekä kattotuotteiden laatuun että tekijän luotettavuuteen.

Kattoremonttisopimus aina kirjallisena

Kattoremontista on syytä olla mustaa valkoisella. Sopimusvaiheen pahimpana virheenä Torpakko pitääkin sitä, että kirjallista sopimusta ei tehdä lainkaan.

– Sopimus olisi hyvä tehdä kokonaispaketista. Jos sen ulkopuolelle jää työtä, josta voi laskuttaa jälkikäteen, on mahdotonta etukäteen tietää kattoremontin kokonaiskustannusta. Nykypäivän luotettavat toimijat käyttävät sähköisiä tarjouslaskenta- ja sopimusjärjestelmiä. ”Rasti ruutuun” -sopimukset eivät ole tätä päivää.

Torpakko muistuttaa, että luotettava kattoremontin tekijä huolehtii siitä, että yläpohjan tuuletus toimii myös remontin jälkeen.

– On yleinen väärinkäsitys, että hengittävä aluskate tuulettaa. Näin ei välttämättä ole, vaan tuulettuva yläpohja on kosteusvaurioiden estämisessä tärkeää.

Keskeistä kattoremontin onnistumiselle on se, että remontti tehdään huolellisesti.

– Todellinen katon tekoaika on 3–5 päivää. Jos sopimuksessa asennusajaksi luvataan paljon vähemmän, on yleensä jostakin tingitty: ei esimerkiksi asenneta uusia otsalautoja tai kattoturvatuotteita on riittämättömästi. Tärkeintä ei olekaan se, kuka tekee nopeimmin, vaan kuka tekee parhaiten, Torpakko korostaa.

Lue myös: Kattoremontissa tulee huomioida aluskate ja tuuletus

Next article