Etusivu » Talous » Jamilla Heiskanen: “Pitkäjänteinen sijoittaminen voi olla yksi elämän merkityksellisimmistä päätöksistä”
Inspiraatio

Jamilla Heiskanen: ”Pitkäjänteinen sijoittaminen voi olla yksi elämän merkityksellisimmistä päätöksistä”

jamilla-heiskanen-osakesaastajat-talous-sijoittaminen
jamilla-heiskanen-osakesaastajat-talous-sijoittaminen
Kuvat: Oma arkisto

Jamilla Heiskanen

perustajajäsen, Nuoret Osakesäästäjät, M.Sc opiskelija, talouspäällikkö, Suomen Isännöintiliitto

Oli kyseessä sitten palkkatulo, oma asunto, sijoitussalkku tai pankkitilin säästöt, me ihmiset teemme päivittäin päätöksiä perustuen rahaan. Raha on niin kytköksissä elämäämme erinäisten tulojen, menojen sekä arvon ja tekemisen mittarina, että olemme kenties jopa sokeutuneet sen vaikutuksille.

Eikä ihme, sillä harva meistä ajattelee esimerkiksi omaa asuntoa, kotia sijoituksena. Mutta todellisuudessa se muodostaa yksittäisen ihmisen taloudessa melkoisen riskin olemalla usein suurin omaisuuserä, ja vieläpä epälikvidi sellainen. On jopa hämmästyttävää, että riskinottoa ei asuntovarallisuuden tai -lainan osalta kaihdeta, mutta kun pankkitilin säästöt tai palkkatulosta osa tulisi lohkaista tuottavampaan sijoituskohteeseen, tilanne onkin kuin kasinolla konsanaan.

Harva varmasti myös tiedostaa, että suomalaisen keskiverto eläkkeen saisi ostettua vastasyntyneelle vauvalle liki 5000 euron sijoituksella osakemarkkinoille. Eläkeiän korvilla sijoitettu 5000 euron summa olisi unohdettuna kerryttänyt vuosikymmenien aikana laskennallisesti noin 350 000 euroa. Taikatemppu vaikuttaa olevan liian helppoa, mutta vaatii todellisuudessa kaikessa yksinkertaisuudessaan aikaa. Mieti toisaalta, jos rahan olisikin vain pitänyt pankkitilillä?

Tänäänkin on hyvä päivä aloittaa sijoittaminen

Sijoittaminen on yksittäisen kotitalouden osalta merkittävä keino lisätä vaurautta, vapautta sekä haluttua elämänlaatua. Mutta myös kansantalouden ja yhteiskunnan näkökulmasta sijoittaminen ja omistajuus ovat avainasemassa. Pörssin takana on yrityksiä ja työpaikkoja, jotka muovaavat yhteiskuntaa sekä tuottavat kaikkea ympärillämme tuotteista palveluihin. Yksityissijoittajankin sijoituskohteiden valinnalla on suuri merkitys, vaikka kyse olisi pienemmistäkin summista. Unohdamme nimittäin, että massassa on voimaa, ja kun niputamme kaikkien yksityissijoittajien toiminnan, vaikutukset kumuloituvat samoin kuin kulutuspäätöksissä.

Koska kenelläkään ei ole kristallipalloa nähdäkseen tulevaisuutta koronan jälkeen, on parempi keskittyä niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa.

Suomi tarvitsee edelleen yrittäjiä, innovaatioita, kulutusta ja vaurastumista. Koska kuitenkaan kenelläkään ei ole kristallipalloa nähdäkseen tulevaisuutta koronan jälkeen, on parempi keskittyä niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa. Eli huolehtia oman talouden kestävyydestä parhaansa mukaan, ja jos kykenee, niin säästää pitkäjänteisesti sekä suunnitella elämää katse tulevaisuudessa.

Lue myös: Sijoittamisessa hajauttaminen on tärkeää

Pörssi on historiansa aikana selvinnyt kriiseistä ja maailmansodista, joten akuuttia pelkoa keinottelusta ei ole. Tänäänkin on hyvä päivä aloittaa sijoittaminen pitkällä aikavälillä, hajautetusti ja kustannustehokkaasti osakemarkkinoille.

Next article