Etusivu » Matkailu » Pete Parkkoselle kesä on vuoden parasta aikaa
Kesä

Pete Parkkoselle kesä on vuoden parasta aikaa

kesä
kesä
Kesään uutta biittiä! Pete Parkkosen uusi single Täysikuu ilmestyi 28.5. Kuva: Svante Gullichen

Toinen poikkeuskesä on tulossa, mutta artisti Pete Parkkonen aikoo silti nauttia täysillä – turvallisuusseikat huomioiden. Samaa hän suosittelee kaikille muillekin. 

– Olisihan se hienoa, mutta turvallisuus silti ennen kaikkea. Se on nyt tärkeintä, laulaja vastaa uteluihin kesän mahdollisista keikoista. 

Parkkosen mieli vetää jo esiintymislavoille, mutta sellaisen suunnittelu on koronatilanteesta johtuen vielä liian aikaista. Miehen kesään kuuluu yleensä paljon matkustamista sekä ulkomailla että festareilla Suomea kiertäen.

– Mieleenpainuvin festarikokemukseni on Provinssirock, jonne suuntasin ensimmäisen kerran vain 16-vuotiaana, Parkkonen muistelee.

Sittemmin paitsi Provinssi myös monet muut kuumimmista festareista ovat tulleet miehelle tutuiksi myös lavalta käsin. Vaikka keikkailemaan ei nyt vielä tavallisella tahdilla pääse, edessä siintää onneksi paljon muutakin mukavaa, sillä kesä on Parkkosen mielestä ehdottomasti paras aika vuodesta.

Meillä on täällä tavattoman paljon hienoa nähtävää ja koettavaa!

– Pidän vuodenaikojen vaihtelusta, mutta lämpö ja aurinko antava silti minulle eniten energiaa. Kesällä ulkona voi oleilla miltei koko ajan, mikä on mahtavaa. 

Suomessa matkustaminen kannattaa

Tapahtumat jäävät tänä kesänä normaalia vähemmälle. Parkkonen näkee tilanteessa myös positiivisia puolia.

Kuva: Svante Gullichsen

– Aion käyttää hyväkseni viikonloppuja, jotka kerrankin ovat enimmäkseen vapaina, ja viettää mahdollisimman paljon aikaa mökkiympäristössä.

Luonnon helmassa Parkkosen mieli lepää. Artisti on mieltynyt erityisesti Lapin sielua hivelevän kauniisiin maisemiin.

– Kävin Utsjoella viime vuonna, kun loppukesä oli jo taittumassa ruskaan. Paikka oli uskomattoman kaunis, Parkkonen kuvailee. 

Mies kehuu Suomea muutenkin erinomaiseksi matkailumaaksi. Kotimaassa käytetyt eurot tuovat myös taloudelle kaivattua nostetta.

– Suomesta kannattaa nyt ottaa kaikki irti, sillä meillä on täällä tavattoman paljon hienoa nähtävää ja koettavaa!

Next article