Etusivu » Turvallisuus » Taloustaidoilla elämänhallintaa
Talouden hallinta

Taloustaidoilla elämänhallintaa

Talouden hallinta ja säästäminen ovat opittavissa olevia asioita. Esimerkki konkreettisesta keinosta arvioida omia kulutustottumuksia, on kauppakassin sisällön tarkistaminen. Kuvat: Unsplash jaElvi Rista / Fotonokka

Erkki Ukkola

hankekoordinaattori,  Marttaliitto

Hyvät taloustaidot turvaavat arkea. Elämää voi ennakoida varautumalla pahan päivän varalle.

Marttaliiton hankekoordinaattori Erkki Ukkolan mukaan kuluttaminen on osa laajempaa kuluttajakäyttäytymistä. Omien arvojen ja tottumusten arviointi antaa näkökulman omaan käyttäytymiseen myös taloudessa. Muutos on mahdollista vain niiden tiedostamisella.

Säästämisestä hyve

Sisäistetty malli kuluttamiseen opitaan oman perheen tavasta käyttää rahaa. Lisäksi siihen vaikuttaa minkälaisten ihmisten kanssa olemme tekemisissä. Muutos säästämiseen ja vähempään kuluttamiseen on opittavissa. 

– Konkreettinen keino oman talouden arviointiin on tarkistaa kauppakassin sisältö. Mitä 50 euron ostoskassissani oikeasti on? Kassin voi kategorisoida kolmeen osaan: mikä on välttämätöntä – ehdoton tarve, tarpeellista – hankala elää ilman sitä ja mikä on turhaa – voi elää ilmankin, Erkki Ukkola listaa.

Omien toimintatapojen läpikäynti tarkentaa suhdetta kuluttamiseen. Nopeat intuitiiviset päätökset eivät välttämättä ole taloudellisesti fiksuimpia. Ostanko aamukahvini asemalta töihin mennessä, kun voin keittää sen toimistollakin?

Ostorutiinien ja tavaroiden tarpeellisuuden arviointi ohjaa pitkällä aikavälillä systemaattiseen säästämiseen. Säästämisen voi aloittaa pienestä, esimerkiksi viidestä kymmeneen euroa heti palkka- tai tukipäivänä toiselle tilille.

Hädän hetkellä

Kun omassa taloudessa tapahtuu nopea käänne ja puskuria ei ole, on tehtävä oman talouden inventaario. Ensisijaista on laskea taloutensa todellinen tilanne ja karsia sen jälkeen kulutusta. Epätoivon hetkellä voi tehdä huonoja valintoja, ole siis valpas tosiasioille. 

Pienet toistuvat kuluerät, kuten suoratoistosopimuksen lopettaminen tai puhelin- ja sähkömaksujen kilpailuttaminen tuovat säästöjä. Laskujen erääntyessä yhteydenotto laskuttajaan ja maksujen uudelleenjärjestäminen auttavat vaikeimman yli.

Ruuassa säästää, kun tekee itse. Osamaksulla ostamista ja velaksi elämistä on tiukassa tilanteessa vältettävä. Lähtökohta on, että velkarahalla ei makseta arjen välttämättömiä menoja, kuten ruokaa ja vuokraa. Ensin maksetaan asuminen, ruoka ja lääkkeet.

Talousasioissa ei kannata jäädä yksin. Avun pyytäminen auttaa, ja uloskäyntejä taloudellisesta ahdingosta on.

Talouden uudelleenjärjestämisessä on hyvä myös miettiä, kannattaako kaikkea itse omistaa. Kirjastoista saa lainattua porakoneita ja luistimia. Ystävien kanssa voi kehittää toimintamallia, missä kierrätetään vaatteita ja naapurustossa lainataan ompelukonetta tai siirrytään yhteiskäyttöauton käyttäjäksi. Vaihtoehtoja on.

Next article